Luodaan yhdessä oppimisen iloa

Kestävä urbaani viherryttäminen syksy 2024

Kuvaus

Kurssilla tutustutaan urbaanin viherryttämisen suunnitteluun sekä sen merkitykseen kestävän kehityksen edistämisessä. Kurssin aikana opitaan, miten kasvillisuus ja ekologisuus ovat tehokas systeeminen työkalu kestävien kaupunkirakenteiden luomisessa. Kurssi koostuu eri aihealueiden moduuleista, joista yhdessä muodostuu systeeminen kokonaiskuva urbaanin viherryttämisen kentästä. Kurssi ei ole käytännön opastus kasvikattojen – ja rakenteiden tekemiseen, vaan laajempaa ymmärrystä ja tietopohjaa antava kokonaisuus.

Kurssin toteuttaa Päijät-Hämeen kesäyliopisto yhdessä Lahden Yliopistokampuksen kanssa. Sisältöä ovat tuottaneet Helsingin yliopiston, LUT-yliopiston, LAB-ammattikorkeakoulun opettajat ja tutkijat sekä mm. Lahden ja Heinolan kaupunkien asiantuntijat.

”Vehreä, viihtyisä ja kestävä kaupunkiympäristö” – johdatus aiheeseen pidetään to 12.09.2024 klo 14-18 Lahti, Niemenkatu 73 tilat. Iltapäivän aikana käydään läpi kurssin teemoja, esitellään laajemmin systeemistä ajattelua sekä kestävän kehityksen periaatteita ja monitieteisyyttä. Aloitussession laajuus on 1 op. Aloitussession vetää Taina Suonio, tutkija, maisemasuunnittelija, puutarhuri.

Aloitussessioon ei ole mahdollista osallistua etäyhteydellä eikä siitä ole tulossa tallennetta. Aloitussessioon osallistuminen ei ole pakollinen, mutta osallistuneet saavat siitä yhden opintopisteen (1op).

Aika

12.09.2024 – 31.05.2025

Tutustu teemamoduulien aikatauluihin ja tarkempiin tietoihin sivun alareunassa olevien moduulikohtaisten linkkien kautta.

Paikka

Verkko-opinnot.

Tavoite

Kurssin myötä osaat nähdä urbaanin viherryttämisen mahdollisuudet ja haasteet kaupunkien kehityksessä. Osaat kehittää asiantuntijana ratkaisuja, jotka edistävät kestävää kaupunkisuunnittelua sekä tekevät kaupungeista vihreämpiä ja elinvoimaisempia paikkoja asua ja työskennellä. Saat kokonaiskuvan siitä, mistä eri osa-alueista muodostuu urbaani vihreä kaupunki.

Opintopisteet

13 op

Sisältö

Koulutuskokonaisuus sisältää aloitusluennon lähiopetuksena (4 t) sekä viisi itsenäisesti opiskeltavaa teemamoduulia. Moduulit aukeavat vähitellen syksyn 2024 aikana.

Opiskelijoilla on myös oikeus osallistua toukokuussa 2025 järjestettävälle Urbaanin viherryttämisen projektikurssille (2 op), jossa tehdään käytännön harjoitus opittujen tietojen pohjalta. Projektikurssin tarkka ajankohta selviää myöhemmin. Projektikurssi järjestetään Lahden Tiedepuistossa (Niemenkatu 73).

Koulutuksen teemamoduulit:

• Kasvikatot 12.09-07.11.2024
• Kaupunkiekologia 12.09.-07.11.2024
• Tekninen viitekehys 10.10-05.12.2024
• Kestävä yhdyskuntasuunnittelu 10.10-05.12.2024
• Urbaani estetiikka 07.11.2024-02.01.2025

Teemamoduulit ovat auki aina 8 viikkoa moduulin aukeamisen jälkeen, ja ne ovat täysin itsenäisesti opiskeltavia, sisältäen materiaalit ja tehtävät. Kurssin tehtävien tekemiseen on aikaa 6 viikkoa ja sen jälkeen 2 viikkoa aikaa tehdä vaadittavat vertaisarvioinnit.

Mikäli ette halua suorittaa koko koulutuskokonaisuutta, on yksittäisille moduuleille osallistuminen myös mahdollista. Linkit yksittäisten teemamoduulien ilmoittautumiseen löytyvät sivun alaosasta.

Suoritustapa

Opintokokonaisuuden kurssit ovat itsenäisesti opiskeltavia verkkokursseja, jotka pohjautuvat kirjalliseen materiaaliin, videoihin, tehtävien tekemiseen pohjamateriaalien avulla sekä vertaisarviointeihin.

Arviointi

Suoritukset arvioidaan asteikolla hyväksytty/hylätty.

Lisätietoja

Päijät-Hämeen kesäyliopisto / toimisto@phkesa.fi

Hinta

Opintokokonaisuuden hinta 95 € (sisältää aloitussession, kaikki 5 teemamoduulia sekä Urbaanin viherryttämisen projektikurssin keväällä 2025)

Ilmoittautumiset

13.09.2024 mennessä

Peruutusehdot

Ilmoittautuminen on sitova. Osallistumisen voi perua maksutta 01.09.2024 mennessä. Perimme peruutusmaksuna 50 % koulutuksen kokonaishinnasta, jos osallistuminen perutaan sitovan ilmoittautumispäivän jälkeen ennen koulutuksen alkamista. Koulutuksen alkamisen jälkeen tehtävistä osallistumisen perumisista perimme peruutusmaksuna koko koulutuksen hinnan.

Huom!

Online-ilmoittautuminen on päättynyt, ota yhteyttä toimistoon

Kokonaisuuteen kuuluvat koulutukset