Luodaan yhdessä oppimisen iloa

Motivoiva haastattelu muutostyöskentelyssä 3 op

Kuvaus

Motivoiva haastattelu 3 op -koulutus on neljän päivän mittainen kokonaisuus, jossa osallistujat opettelevat kommunikaatio- ja osallistamistapoja, joita voidaan soveltaa haastattelu- ja motivointitilanteissa.

Koulutuksessa opit motivoivaa ja innostavaa vuorovaikutusta, joka mahdollistaa myönteistä ja psykologisesti turvallista ilmapiiriä niin, että ihmiset kokevat tulevansa kuulluksi. Motivoivalla ja arvostavalla kommunikaatiotyylillä opit oivalluttamaan ja osallistamaan niin, että yhteistyö mahdollistuu. Näin opit ennaltaehkäisemään ristiriitoja ja vastarintaa ja vaikuttamaan myönteisen muutoksen käynnistämiseen.

Koulutus pohjautuu itsemääräämisoikeutta kunnioittavaan, oman elämän asiantuntijuutta arvostavaan ja myönteistä mielenterveyttä edistävään viitekehykseen, jonka tavoitteena on vahvistaa toimijuuden kokemusta, sekä pystyvyysuskoa ja toiveikkuutta. Tämän viitekehyksen mukaisesti ongelmiin on löydettävissä ratkaisujen alkuja omista kokemuspohjista, joista kumpuavat vahvuudet ja voimavarat on mahdollista tunnistaa ja hyödyntää systemaattisen työskentelyn avulla.

Aika

07.02. – 23.05.2025

Koulutuspäivät ovat:

7.2.2025, lähipäivä Lahdessa
12.3.2025, etäpäivä Zoomissa
14.4.2025, etäpäivä Zoomissa
23.5.2025, lähipäivä Lahdessa

klo 9-16

Paikka

Koulutus toteutetaan osin lähiopetuksena, osin etäopetuksena. Lähiopetukseen ei voi osallistua etänä.

Lähiopetus järjestetään Lahden Tiedepuistossa, Niemenkatu 73, 15140 Lahti.

Etäopetus järjestetään Zoomin kautta.

Kohderyhmä

Koulutus on suunnattu sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattilaisille sekä muille ihmissuhde- ja vuorovaikutustyön ammattilaisille, esim. työnohjaajat, valmentaja, coachit ja business-coachit, esihenkilöt ja HR-ammattilaiset, jotka tarvitsevat käytännönläheisiä lyhytterapeuttisia vaikuttavia menetelmiä työhönsä.

Tavoite

Koulutuksen jälkeen osallistuja

– tuntee voimavarakeskeisen haastatteluprosessin vaiheet
– osaa soveltaa voimavarakeskeistä haastatteluprosessia osana motivoivaa haastattelua
– osaa soveltaa modernin psykologian motivaatioteorioita käytännön työkonteksteissa
– osaa arvioida haastatteluprosessin vaikuttavuutta systemaattisesti

Opintopisteet

3 op

Sisältö

  • Modernit psykologiset motivaatioteoriat ja niiden sovellukset asiakastyöhön ja viestintään
  • Ratkaisukeskeinen motivoiva haastatteluprosessi ja motivoivan haastattelun kulmakivet -vaiheittainen työtapa
  • Voimavarojen ja vahvuuksien hyödyntäminen ongelmanratkaisussa
  • Empaattisen ja arvostavan yhteistyösuhteen rakentaminen
  • Vastuuttavat kysymykset ja vaikeiden asioiden puheeksiotto
  • Haastatteluprosessin systemaattinen arviointi
  • Työnohjauksellinen osio

Kouluttajat

Anita Hedman (FM), HedCo Oy, Kouluttajapsykoterapeutti (VET; Valvira, Kela) , Team ja Executive coach (CCSF, ICF:n PCC-taso), Kouluttajatyönohjaaja (Story), Mindfulness-ohjaaja (CFM, MBSR)

Miia Miskeljin (SH, YAMK-koul), kouluttajapsykoterapeutti (VET; Valvira, Kela), Coach (CCSF), kouluttajatyönohjaaja (STOry)

Anu Aromäki-Stratos, Psykologi (PsT), työnohjaaja

Suoritustapa

Koulutus sisältää 4 koulutuspäivää, joista viimeinen toteutetaan työnohjauksellisena workshop-työskentelynä koulutuksessa saatujen käytännön harjoitusten pohjalta. Oppimismetodina on kokemuksellinen,- ja teoreettista taustaa soveltava työote. Koulutukseen osallistujilta toivotaan mahdollisuutta toteuttaa asiakastyötä ennen viimeistä koulutuspää.

Lisätietoja

Koulutuksen järjestely:
Tiina Laurikainen
tiina.laurikainen@phkesa.fi
p. 050 3754 977

Koulutuksen sisältö:
Anita Hedman, kouluttaja
anihedman@gmail.com
puh. 050 3074006

Lisätietoja hakeutumisesta

Ilmoittaudu 19.1.2025 mennessä sähköisellä ilmoittautumislomakkeella.
Ilmoittautuminen muuttuu sitovaksi 20.1.2025 ja peruutusehdot astuvat voimaan.

Kutsu koulutukseen lähetetään ilmoittautumisajan päätyttyä. Ilmoittautumisajan jälkeen voi tiedustella vapaita opiskelupaikkoja kesäyliopiston toimistosta.

Koulutus toteutuu mikäli ilmoittautumisia tulee tarpeeksi määräaikaan mennessä.

Muu informaatio

Päijät-Hämeen kesäyliopisto pidättää oikeudet koulutusta koskeviin muutoksiin.

Hinta

875 euroa.
Laskutetaan 2 erässä.

Mikäli toivot laskutusta useammassa erässä, kirjoita haluamiesi erien määrä ilmoittautumislomakkeen lisätietoja-kenttään.

Koulutuksen hintaan ei lisätä arvonlisäveroa.
Veroton palvelu AVL 39-40 §

Ilmoittautumiset

19.01.2025 mennessä

Peruutusehdot

Peruutusmaksu 50 % maksusta, mikäli peruutus tehdään sitovan ilmoittautumispäivän ja koulutuksen alkamisen välisenä aikana. Jos peruutus tapahtuu koulutuksen jo alettua, perimme koulutuksen koko hinnan.

Ilmoittautumis- ja maksuohjeistus