IhanaElo®-hyvinvointiohjaajan koulutus
Hyvinvointiohjaajan koulutus – uusi alku merkitykselliselle työlle. Haluatko voida hyvin ja tehdä arvojesi mukaista työtä, jolla on merkitystä sinulle itsellesi ja kohtaamillesi ihmisille? Hyvinvointiohjaajan työssä se on mahdollista. Hyvinvointiohjaajan koulutus auttaa yhdistämään aiemman työkokemuksesi hyvinvointiin uudesta näkökulmasta.
Yhä useammissa työyhteisöissä on ymmärretty hyvinvoinnin merkitys menestyksen mahdollistajana. Lukuisissa tutkimuksissa on todennettu, että menestys ja hyvinvointi kietoutuvat toisiinsa erottamattomalla tavalla.
Tarve kannustajille niin työpaikoilla kuin sen ulkopuolella on valtava. Tule mukaan kasvavaan IhanaElo®-hyvinvointiohjaajien tiimiin. Pääset tekemään palkitsevaa työtä, jossa saat rinnallakulkijana tukea ihmisiä ja työyhteisöjä kohti hyvinvointia ja onnistumisia.
Opit koulutuksen aikana toteuttamaan myös vuoden 2023 hyvinvointiteoksi valitun Aivot vireeseen -valmennuksen ja Hyvinvoivat aivot -tietoiskujen sarjan.
Tutustu koulutuksen rakenteeseen IhanaElo®-kouluttajan tekemän esittelyn kautta: IhanaElo®-hyvinvointiohjaajan koulutus
Aika15.08.2025 – 31.03.2026
15.8.2025 (oman aikataulun mukaan)
Hyvinvointinavigaattori-kartoitus (verkko)
25.8.-8.9.2025 (aika sovitaan kouluttajan kanssa kyseiselle aikavälille)
Henkilökohtaisen IhanaElo®-ohjaajan tapaaminen oman hyvinvointimatkan aloittamiseksi (Teams)
2.9.2025 klo 15.00-16.00
Työvälineet tutuksi (Teams)
9.9.2025 klo 9.00-15.00
Lähiopetuspäivä Lahdessa
21.10.2025 klo 13.00-15.30
Ryhmätapaaminen Teamsissä
2.12.2025 klo 9.00-15.00
Lähiopetuspäivä Lahdessa
20.1.2026 klo 13.00-15.30
Ryhmätapaaminen Teamsissä
10.2.2026 klo 13.00-15.00
Hyvinvointinavigaattorin käyttökoulutus (Teams)
12.-31.3.2026 (aika sovitaan kouluttajan kanssa kyseiselle aikavälille)
Henkilökohtainen lopputyö ja keskustelu kouluttajan kanssa (Teams)
Lähiopetuskerrat:
Päijät-Hämeen kesäyliopisto, Lahden Tiedepuisto, Niemenkatu 73.
Verkkotapaamiset:
Teams-verkkoalustalla
Ryhmätapaamisten välissä itsenäistä opiskelua verkko-oppimisalustalla sekä valmennusharjoituksia. Rinnalla kuljetaan omaa hyvinvointimatkaa IhanaElo®-hyvinvointivalmennukseen henkilökohtaisesti tutustuen.
KohderyhmäHyvinvointiohjaajan koulutuksessa lähdemme liikkeelle ikiomasta hyvinvoinnistasi. Autamme yhdistämään aiemman työ- ja elämänkokemuksesi hyvinvointiin uudesta näkökulmasta. Koulutus on tarkoitettu niille, jotka haluavat voida paremmin ja saada tukea sekä konkreettisia työkaluja niin yksilöiden kuin kokonaisten työyhteisöjenkin hyvinvoinnin edistämiseksi. Koulutuksemme sisältö perustuu tutkittuun tietoon ja yleisesti hyväksyttyihin suosituksiin.
Koulutus sopii sinulle, jos olet kiinnostunut kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, aivoterveydestä ja ihmisten kohtaamisesta. Haluat oppia toimimaan valmentavalla ja ratkaisukeskeisellä otteella kannustavasti, yksilölliset toiveet ja tarpeet huomioiden.
TavoiteIhanaElo®-ohjaajakoulutuksen tavoitteet:
● Pysähdymme jokaisen koulutukseen osallistuvan henkilökohtaisen hyvinvoinnin äärelle.
● Tutustumme itse IhanaElo® -hyvinvointivalmennuksen 16 viikon ohjelmaan, josta saa konkreettisen työvälineen valmennettavien ohjaamiseen.
● Kokoamme riittävästi tietoa, taitoa ja kokemuksia, jotta olet valmis toteuttamaan hyvinvointia tukevia valmennuksia laadukkaasti ja vaikuttavasti.
BONUS: Opit koulutuksen aikana toteuttamaan myös vuoden 2023 hyvinvointiteoksi valitun Aivot vireeseen -valmennuksen ja Hyvinvoivat aivot -tietoiskujen sarjan.
SisältöIhanaElo®-ohjaajakoulutuksen kuusi moduulia
- IhanaElo®-ohjaajana toimiminen ja oma hyvinvointi
- Ravinto ja painonhallinta
- Liikunta ja arkiaktiivisuus
- Uni ja palautuminen
- Elämän sallinta
- IhanaElo®-palvelujen myynti, markkinointi, hinnoittelu ja sopimuksen
IhanaElo®-hyvinvointivalmennuksen aiheita ovat:
● Ravinto ja painonhallinta (suomalaiset ravitsemussuositukset) – ruokarytmi, aterioiden koostaminen, juomat
● Liikunta ja arkiaktiivisuus (UKK-instituutin liikuntasuositukset) – vähemmän istumista, mieleistä aktiivisuutta monipuolisesti
● Uni ja palautuminen – unen vaaliminen, palautumisen erilaiset keinot
● Salliva suhtautuminen elämään – vahvuudet, voimavarat, itsemyötätunto, kulttuuri, ihmissuhteet
8 kuukautta kestävä hyvinvointiohjaajakoulutus sisältää:
● 2 lähitapaamista Lahdessa
● 4 verkkotapaamista ryhmän kanssa
● 2 henkilökohtaista tapaamista IhanaElo®-ohjaajan/kouluttajan kanssa
1. Henkilökohtaisen valmennuksen aloitustapaaminen IhanaElo®-ohjaajan kanssa
2. Henkilökohtainen opintojen loppukeskustelu kouluttajan kanssa.
● Aihealueisiin liittyvät verkkoluennot
● Viikkotehtäviä oppimisalustalla
● Oma oivalluspäiväkirjan
● Valmennusharjoituksia sekä muiden opiskelijoiden että harjoitusasiakkaiden kanssa
● Lopputyön
● Hyvinvointinavigaattorin käyttökoulutuksen
Kuvauksen matkastasi IhanaElo®-hyvinvointiohjaajaksi löydät täältä: IhanaElo®-hyvinvointiohjaajan koulutus
KouluttajatIhanaElo®-hyvinvointiohjaajakoulutuksen kouluttajat.
Pääkouluttajana Alisa Yli-Villamo, IhanaElo Oy
Alisa on toiminut yksilöiden ja työyhteisöjen hyvinvointivalmentajana lähes 10 vuotta ja kouluttanut hyvinvointiohjaajia ja työyhteisöjen hyvinvointicoacheja ja -mentoreita vuodesta 2019. Käytössäsi ovat myös Alisan kokemus hyvinvointialanyrittäjänä sekä osaaminen talouden ja muutosjohtamisen ammattilaisena. Alisan innostus aivoterveyden edistämiseen kulkee mukanamme koko koulutuksen ajan.
Tuija Rantanen
IhanaElo®-ohjaajakoulutuksen apukouluttajana sekä opiskelijoiden henkilökohtaisena ohjaajana toimii Tuija Rantanen. Tuija on toiminut liike-elämässä mm. työhyvinvointivalmentajana ja hänellä on kokemusta eri kokoisten työyhteisöjen sekä yksilöiden henkilökohtaisista valmennuksista. Monipuolinen valmennus ja myyntityö kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja aivoystävällisten valintojen edistämiseksi on innoittanut Tuijaa IhanaElo®-ohjaajana vuodesta 2020.
SuoritustapaKoulutuksen rakenne:
Henkilökohtainen IhanaElo®-hyvinvointivalmennus
● Henkilökohtainen hyvinvointinavigaattori®-kartoitus
● Aloitustapaaminen IhanaElo®-ohjaajan kanssa hyvinvointimatkan käynnistämiseksi
● Oman sparrausparin tuki omien tavoitteiden saavuttamiseksi
● OPTIO: Sovittavissa 3 henkilökohtaista ohjaajan lisätapaamista ikiomalle hyvinvointimatkalle. (Lisämaksusta)
Opiskelu hyvinvointiohjaajaksi
● Oppimisympäristön verkkoluennot, lisämateriaalit, tehtävät ja moduulikohtaiset verkkotentit.
● Ryhmän yhteiset tapaamiset
● Valmennusharjoitukset sekä muiden opiskelijoiden että harjoitusasiakkaiden kanssa
● Hyvinvointinavigaattorin käyttökoulutus
Valmistumisen edellytykset:
- Sitoutuminen henkilökohtaiseen IhanaElo®-hyvinvointivalmennukseen
- Moduulikohtaisen verkkotentin ja oppimistehtävien läpäisy
- Valmennusharjoitusten toteuttaminen
- Oivalluspäiväkirjan kokoaminen niin henkilökohtaisen hyvinvointimatkan oivalluksista kuin valmennusharjoituksista
- Lopputyöt
Valmistumisesi jälkeen olet:
● sertifioitu IhanaElo®-ohjaaja ja
● lisensoitu TAZ!®-profiilin ja Hyvinvointinavigaattorin käyttöön
Päijät-Hämeen kesäyliopisto:
Jenna Mattila
044 7290 020
toimisto@phkesa.fi
Koulutuksen sisältöön liittyvät kysymykset:
Alisa Yli-Villamo
alisa@ihanaelo.fi
045 126 1100
Ilmoittaumiset 26.6.2025 mennessä sähköisellä ilmoittautumislomakkeella.
Ilmoittautuminen muuttuu sitovaksi 27.6.2025 ja peruutusehtomme astuvat voimaan.
Koulutukseen otetaan enintään 14 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä.
Kutsu koulutukseen lähetetään sähköpostitse ilmoittautumisajan päätyttyä. Ilmoittautumisajan jälkeen voi tiedustella vapaita opiskelupaikkoja kesäyliopiston toimistosta.
Muu informaatioIhanaElo®-ohjaus
● Perustuu aina tieteellisesti tutkittuun tietoon ja yleisesti hyväksyttyihin ravitsemussuosituksiin
● On tarkoitettu perusterveille aikuisille, jotka tarvitsevat petrausta elämäntapoihinsa kohti terveempää ja ihanampaa eloa
● Ei noudattele muodin ja aikakausien mukaan vaihtuvia dieetti- tai liikuntabuumeja
● Ei korvaa lääketieteen ammattihenkilöstön ohjausta, kun tarvitaan yksilöllisiä esim. sairauden takia tarkkoja ravintoon tai liikuntaan liittyviä neuvoja
IhanaElo®-ohjaaja ei luo mustavalkoisen ehdottomia sääntöjä tai syyllistä lipsahduksista, vaan kannustaa eteenpäin kohti yksilöllisesti parasta ratkaisua asiakkaan omia oivalluksia tukien!
Lisätietoa https://www.ihanaelo.fi/hyvinvointivalmennus/
Hinta2895 €
Koulutuksen hinta sisältää hyvinvointiohjaajakoulutuksen + 2 henkilökohtaista tapaamista sekä lähiopetuspäivinä lounaan ja iltapäiväkahvit.
Hyvinvointiohjaajakoulutuksen lisäksi sinun on mahdollista syventää hyvinvointivalmennustasi 3 henkilökohtaisella lisätapaamisella ohjaajan kanssa koulutuksen aikana.
IhanaElo®-hyvinvointiohjaajan koulutus 2895 € + 3 kpl henkilökohtaisia lisätapaamisia 595 € = 3490 €
ILMOITA ilmoittautumislomakkeen lisätietoja kentässä, mikäli haluat ostaa lisätapaamiset ohjaajien kanssa.
Koulutus laskutetaan oletusarvoisesti 4 erässä (elokuu, lokakuu, joulukuu 2025 ja helmikuu 2026).
Mikäli toivot laskutusta useammassa erässä, kirjoita haluamiesi erien määrä ilmoittautumislomakkeen lisätietoja-kenttään. (Huomioi, että koulutus tulee olla maksettu noin kuukausi ennen koulutuksen päättymistä)
Koulutuksen hintaan ei lisätä arvonlisäveroa.
Veroton palvelu AVL 39-40 §
26.06.2025 mennessä
PeruutusehdotPeruutusmaksu 50 % hinnasta, mikäli peruutus tehdään sitovan ilmoittautumispäivän ja koulutuksen alkamisen välisenä aikana. Jos peruutus tapahtuu koulutuksen jo alettua, perimme koulutuksen koko hinnan.